Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2021.

Kysymyksiä ilman vastauksia ja vastauksia ilman kysymyksiä

Kuva
Lokakuu  Kuntosalitreenit eivät ole alkaneet, koska SI-nivel kiukuttelee ja vuorokaudesta loppuu tunnit - aina välillä. Pitää priorisoida ja pitää huolta itsestä, myös lepäämällä.  Pari viikkoa olin lomalla päivätöistä ja tietysti pohjoisessa katsomassa kuonoja, turpia, ruskaa ja tärkeitä ihmisiä. Teki hyvää. Seuraavaa reissua odotellessa… Siellä on jo lunta ja täällä etelässä ruoho vihertää edelleen.  Vauhdikkuutta on riittänyt. Tekemistä on tarpeeksi ja se tuntuu hyvältä. Pää on välillä varsin hatara ja ajatukset karkailevat ties minne. Paljon kaikkea on tapahtunut ja vielä en edes tiedä mitä kaikkea vielä tapahtuu. Hyviä asioita ja hyviä ihmisiä on ympärillä - paljon. Kiitos teille kaikille luottamuksesta ja siitä et saan tehdä, olla ja kuunnella.  Viikonlopun aikana olen lukenut paljon blogitekstejä. Ihmissuhteita käsitteleviä blogeja. Yrittänyt niiden avulla järjestää omia ajatuksia. Aika näyttää järjestyivätkö ajatukset vaiko eivät tai mihin suuntaan järjestyivät. Uskon, että kai