Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2021.

Kevät 1999, yhteistyön alku

Olin aloittanut työt uudessa työpaikassa. Paikkakunta oli tuttu, koska olin tehnyt nuorisotyön koulutukseen liittyvät harjoittelut samalla paikkakunnalla. Tosin seurakunnan puolella. Osa junnuista ja yhteistyökumppaneista oli tuttuja entuudestaan. (Tähän väliin sanaselityksiä: Käytän sanaa junnu tai juniori kaikista sukupuolista ja kaikella rakkaudella ja tarkoitan sillä nuoria - yleensä alaikäisiä nuoria. Mimmi -nimityksenä viittaa tyttöpuolisiin junioreihin ja Kundi poikapuolisiin junioreihin, jos on tarvetta eritellä tai käyttää termejä nimen korvikkeena.) Työt olivat alkaneet sillä, että sain avaimen nuokkarille saatesanoilla: ”Täss on avain, kahvi on siinä mikron yläpuolella ja tila aukeaa klo xx”. Siitä se lähti. Ja kesti 21 vuotta ja rapiat päälle. Toimistolle olin saanut avaimen jo aiemmin. Keväällä 1999 oli yhden työryhmän kokouksessa, jonka puheenjohtajana toimin. Osa osallistujista vanhoja tuttuja, osa uusia. Esittelykierros. Nimet eivät tietenkään jääneet mieleen. Ei

Nyt tämä on totta

 29.3.2021 Maanantai, iltapäivä  Nyt mulla on olemassa mun oma blogi Sidoksia.  Mietin tätä pitkään ja monelta kantilta. Kirjoitanko, enkö kirjoita ja jos kirjoitan niin mitä kirjoitan ja kaikkea sen semmoista. Edellisessä duunissa kirjoittelin "Erkkarin terveisiä" ja niitä on useammaltakin taholta toivottu edelleen. No, siihen en palaa, mutta tulen kertomaan tässä Sidoksia-blogissa vanhoja juttuja ja avaamaan erkkarin työtä hiukan enemmän kuin mitä se on ollut aiemmin mahdollista.  Vanhoissa jutuissa voi olla yhdistelty eri tarinoita ja tapahtumia erityisnuorisotyön ajalta, jotteivat ihmiset tai muut asiat olisi tunnistettavissa. Jos nimiä on käytetty on siihen pyydetty lupa. Turha arvailla kehen mikäkin juttu liittyy, pieleen menee varmasti, koska en itsekään enää muista kaikkia juttuja ihan niin kuin ne ovat olleet. Aika kultaa muistot ja osa asioista on hyvä unohtaa. Kenestäkään henkilöstä tai tapahtumasta en kerro sellaisia asioita joita ei voisi julkisesti kertoa. Tälla