Ankanpojat

Oltiin siinä ilta ajeltu poliisien kanssa ympäri kyliä. Tavattu paljon nuoria, juteltu mukavia. Oli ollut rauhallista kaikin puolin. Istuskelin koppimallisen poliisiauton välitilassa poliisikoira Huukon kanssa ja yhden poliisin kanssa.

(Huukon tulemisesta, ja hänen muista seikkailuista, poliisin palvelukseen enemmän seuraavassa kirjoituksessa.)

Poliisiradion kautta tuli ilmoitus, että eräässä asunnossa on meneillään kovaääninen riita. Mitäs siinä sitten muuta kuin nököttää autossa, kuunnella ja noudattaa ohjeita matkalla kohti asuntoa. Oli tuttu osoite poliiseille. 

Poliisin ryhmänjohtaja päätti, että asuntoon mennään koko porukka, koska siellä oli pieniä lapsia paikalla. Huuko jäi autoon.

Poliisit, joita oli kolme samassa partiossa, menivät asuntoon ensin ja mulle oli annettu tehtäväksi katella lasten perään siinä tilanteessa. Kysellä kuulumisia ja sen semmoista. Rauhoitella heitä.

Asunnossa oli useamman aikuisen välinen riita käynnissä. Kaikki aikuiset enemmän tai vähemmän päissään. Riita hiukan rauhoittui, kun poliisit menivät asuntoon, mutta keskustelun ääni oli enemmän huutoa kuin kuiskausta.

Lapset olivat omassa huoneessaan. Menin katsomaan heitä sinne ja kyselemään kuulumisia. Kertoivat, että pakkaavat tässä valmiiksi. Kysyin, että mihin olette lähdössä? Lapset vastasivat ”Sun mukaan kun oot varmaan sossu”. Kerroin heille, etten ole sossu, mutta teen kyllä töitä lasten ja nuorten kanssa ja siksi tulin heidän kanssaan juttelemaan. Siinä me juteltiin pakkaamisen lomassa. Kaikenlaisia juttuja. 

Kysyivät, että ”joko lähdetään?”. Mä kysyin uudelleen, että minne ootte lähdössä? Tupu, Hupu ja Lupu vastasivat, että sinne samaan paikkaan missä ollaan oltu aina kun aikuiset tappelee. Kertoivat et siellä ollaan vähän aikaa ja sit joku tuo takaisin kotiin. 

Uskokaa tai älkää niin itku meinasi päästä, kun pienet tohkeissaan pakkaavat Aku Ankkoja punaiseen pieneen reppuun ja kertovat sen olevan ihan normaalia heidän elämässään. Toistuvan aika usein. 

Jänniä asioita sitä muistaa tuollaisista tilanteista, kuten tuon punaisen värin. Ja ne Ankat.

 

Tilanne asunnossa rauhoittui ja yksi aikuisista lähti poliisin mukana putkaan selvittelemään päätään.

Ankanpojat jäivät kotiinsa, koska paikalle tuli selväpäinen aikuinen, joka otti ankanpojat huolehdittavakseen. Soittoa sosiaalipäivystyksen päivystäjille ja tilanteen kertominen. Oli mulle tuttu päivystäjä ja niin olivat tuttuja ankanpojatkin päivystäjälle. Lupasivat jatkaa asian selvittelyä ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. 

Putkalle päätyneen aikuisen pää ehkä selvisi seuraavana päivänä, mutta miten lie ankanpoikien elämä jatkunut? Siitä ei ole tietoa eikä edes minkään sortin arvausta.