Huuko eli maailman paras työkaveri

Oltiin tehty Erjan, ja muiden poliisien, kanssa töitä muutama vuosi yhdessä ja lähes kokoajan painittu erilaisten huumausaineisiin liittyvien juttujen kanssa.

Painimiselta se välillä tuntui, koska kylillä ei meinattu uskoa tilannetta todeksi. Ei ennen ensimmäisiä nuorten kuolemia, jotka johtuivat huumausaineista - yliannostuksista, muiden lääkkeiden ja huumausaineiden yhteisvaikutuksia ja ties mistä huumausaineisiin liittyvistä jutuista. Aikuiset eivät oikein uskoneet sittenkään, koska ”ei minun lapseni”.

On muuten varmasti kamalin lause, jonka tiedän. Miksei muka myös sinun lapsesi? Pitääkö olla niin sinisilmäinen ja pitää kulisseja yllä - viimeiseen saakka. Hautaan saakka.

Osa perheistä yritti pitää kulisseja pystyssä vielä oman lapsen kuoleman jälkeenkin ja syyttää viranomaisia siitä, ettei ollut kerrottu ajoissa. Lastensuojeluilmoitukset, keskustelut perheen kanssa ja poliisin tekemät kotietsinnät eivät olleet tietenkään asiasta kertomista vaan jotain ihan muuta. En vaan tiedä mitä. Eikä kukaan muukaan tiedä.

Toki kieltäminen on osa surutyötä ja asioiden käsittelemistä. Vaikka tämän tietää, niin siltikin joidenkin aikuisten suhtautuminen jaksaa vaan hämmästyttää. Yhä uudelleen. Ja uudelleen. Vielä silloinkin, kun luulet ettet hämmästy enää mistään. Ja sitten on ne toisenlaiset aikuiset, joiden kanssa yhteystyö sujuu erittäin hyvin. Onneksi niitä aikuisia oli enemmän. 

Näiden ja muiden tapahtumien johdosta poliisi sai poliisilaitoksen alueelle, näkyvään valvontaan, huumekoiran ja se oli Huuko eli HuumeKoira. Huuko syntyi kevättalvella vuonna 2004 ja oli Suomen ensimmäinen erikoiskoira, joka sijoitettiin poliisissa partiopuolelle eli nimenomaan näkyvään valvontaan. Huuko osasi löytää huumausaineet ja sai koulutuksen myös jäljestämiseen eli ihmisen löytämiseen vaikkapa pimeästä metsästä. Näistä jutuista ja Huukon seikkailuista helikopterin kyydissä myöhemmissä tarinoissa lisää. 

 

Huuko oli pienenpieni pentunen, 7 viikkoinen labradorinnoutaja, kun hän muutti asumaan Erjan luokse. Poliisikoirat asuvat ohjaajansa kanssa ja käyvät koulua Poliisikoiralaitoksella Hämeenlinnassa. Ohjaaja käy koiransa kanssa koulua ja harjoittelee taitoja muulloinkin kuin vain koulussa, mutta muun ajan elävät ihan normaalia elämää työvuorojen ulkopuolella.

Huuko oli alusta asti mukana ihan joka paikassa, jotta oppi tekemään töitä, oppi nukkumaan missä vaan sekä lähtemään ja palaamaan ohjaajansa kanssa työvuoroihin ja työvuoroista. Poliisiautossa hänellä oli oma kuljetuskoppa, jossa Huuko oli aina auton ollessa liikkeessä.

Huuko sai paljon julkisuutta mediassa. Paikallislehdissä, eri firmojen julkaisuissa sekä paikallisten ihmisten keskuudessa. Omaa tiliä Instassa tai muualla somessa Huukolla ei ollut, koska elettiin aikaa ennen somea. Toista olisi nykyään. Ainakin miljoona seuraajaa ja sponsorien tarjoamat puruluut.

 

Turku Energian Valopilkku -asiakaslehtilehti 3/2006 

Huukon kanssa tehtiin töitä yhdessä. Olin monta kertaa maalihenkilönä eli ”se tyyppi, jolla on jotain laitonta taskussa”. Treeni- ja näytösmielessä tehtiin näitä juttuja, koska näin oli helpointa kertoa ihmisille koiran toiminnasta. Samalla kerrottiin meidän yhteistyöstämme sekä huumausaineisiin liittyvistä asioista. Joskus näytöksissä kävi niin, että Huuko merkkasikin ihan oikean ihmisen. Eikä maalihenkilöä. Nenä toimi oikein hyvin - ja aina. 

Missään muualla Suomessa ei oltu tehty samanlaista yhteistyötä poliisin ja nuorisotyön välillä. Raivattiin tietä, siinä kaiken muun ohella, tälle toimintamuodolle. Onneksi esimiehet olivat samaa mieltä toiminnan järkevyydestä ja antoivat sitä tehdä. Ohje oli poliisipuolelta, että ”Riikka käyttää sitten suojaliivejä, kun on teidän (poliisin) kanssa töissä. Ei se ihminen siellä auton ulkopuolella tiedä, että kaikki eivät ole poliiseja, kun te sieltä ulos tulette.” Tätä ohjetta noudatettiin. 

Onneksi mun ei tarvinnut koskaan oikeasti liiveihin luottaa, vaikka ne aina päällä olivatkin. Lämmittivät kyllä mukavasti talvikeleillä ja kesällä - no, voitte vaan kuvitella. Ryhti pysyi hyvänä, kun valahtamaan ei pääse suojaliivit päällä. Pelkkää plussaa siis.

Yön pimeydessä tai kirkkaassa päivänvalossa, kun kohdattiin nuoria, niin aina meidän porukassa oli joku, joka tunsi nuoren entuudestaan - nuorisotilalta tai kuulusteluhuoneesta. Poliisi tuli myös tutummaksi ja helpommin lähestyttäväksi nuorien sekä myös muiden kuntalaisten mielestä. Näkyvyys oli taattu. Paljon selvisi asioita pelkällä puhumisella niissä tilanteissa, kun nuoria, ja myös aikuisempaa väkeä, kaduilla kohdattiin.

Aina iloinen Huuko keräsi taatusti porukkaa lähelleen, vaikka tätä virkamiestä ei saanutkaan rapsuttaa. Jos kaikki halukkaat olisivat saaneet rapsuttaa Huukoa, niin olisi ollut taatusti ensimmäinen täysin karvaton koira poliisikoirana.

Huuko teki hyvää työtä ja oli aina iloinen, kun pääsi töihin. Ihan maailman paras työkaveri ja sidosryhmäyhteistyökumppani. Vaikka Huukolla oli yksi ohjaaja - Erja - niin siitäkin huolimatta Huuko oli sitä mieltä, että kaikki ihmiset ovat hänen ihmisiä. Ainakin ne, joiden kanssa teki eniten töitä.

Huuko osoitti tämän ihmisen omistamisen yleensä merkkaamalla ihmisen omistaman auton renkaan (eli kävi uroskoiramaisesti nostamassa jalkaa ja virtsaamassa siihen, samoin kuin poliisiaseman viereisiin puihin). Vaihtoehtoisesti Huuko sai ihan totaalisen ilohepulin, kun kohdalle osui ”juuri Se oikea ihminen, jota olen odottanut ainakin viikon”. Näissä tilanteissa oli melko varmaa, että koko koira ratkeaa liitoksistaan innostuksessaan ja rapsutusten pyytämisestään. Ei ratkennut. Onneksi.

Huuko jäi aikanaan eläkkeelle poliisikoiran hommasta ja eleli Erjan luona ihan jokaisen päivän, kunnes 25.9.2017 Erja joutui tekemään sen eläimenomistajan kaikkein raskaimman päätöksen - viemään Huukon viimeiselle piikille. 

Huom!

Ne poliisiaseman viereiset puut ovat muuten edelleen elossa ja voivat silminnähden hyvin. Tai olivat ainakin viimeksi, kun siitä ohi kuljin. Pitänee käydä tarkastamassa tilanne.

Huumekoiria ei kouluteta syöttämällä huumeita, vaan palkitsemalla oikeista löydöistä. Yleensä palkinto on leikkiä tai makupaloja.