Yksi olut

Katselin tuossa tänään illalla paikallista elämänmenoa. Reppuselkäisiä nuoria menossa jonnekin. Varmaan koulukirjoja repussa, kuten Erja aina tapasi sanoa. Mopojen ääniä. Kakstahtibensan hajua. Basson jytkettä läheiseltä parkkialueelta. Ensimmäinen oikea ja lämmin kevätilta.

Palataan ajassa taaksepäin.

Oli kaunis syksyinen perjantai-ilta. Jokiranta. Paljon ihmisiä liikkeellä. Jotkut festarit varmaan käynnissä.

Olin tekemässä katutyötä työparini kanssa. Juteltiin siinä tuttujen poliisien kanssa poliisiauton vieressä. Ilta oli ollut rauhallinen.

Siihen tuli tuttuja junnuja moikkaamaan, juttelemaan, kertomaan kuulumisia. Siinä sitä höpistiin kaikenlaista. Kuka oli jättänyt kenetkin, kuka oli kenenkin kanssa, vaihdettiin kuulumisia ja ajatuksia koulujen alkamisesta, elämästä.

Tuttu kundi siinä porukassa ei ollut ihan oma itsensä. Kukaan vieras ei olisi huomannut mitään outoa tilanteessa, mutta tunsin kundin vuosien ajalta. Tiesin et se porukka dokaili jonkun verran. Totuuden dokailusta tietää vain se porukka. Juttuja kulki ja kyllähän kundit itekin kertoivat, miten viikonloppunsa yleensä viettivät.

Kysyin kundilta: ”Paljonko oot juonut?” Kundi vastasi: ”No oon mä yhden kaljan juonut”. Kysyin et minkä kokoinen juotu kalja oli ollut? Pieni vai iso vai pesuvadillinen? Kundi vastasi et ”tais se iso olla, joltain kaverilta vähän pohjia sit siihen päälle”. Jatkettiin juttelua juomisesta ja siihen liittyvästä. Kundi vakuutteli, ettei oo päissään. Eikä tarvii soittaa mihinkään. Siis varsinkaan kotio.

Kävin juttelemassa poliisien kanssa ja pyysin et puhalluttavat kundin. Pyysin kundin poliisiauton viereen ja pilli suuhun. Pitkä puhallus. Kundi kysyy et mitä mittari näyttää? Sanoin et en tiedä, kun lukema vaan jatkaa nousuaan. Kundi alkoi hiukan hermostumaan tilanteesta ja täppäsi ympyrää siinä auton vierellä. Kaverit seurasivat vähän kauempaa. 

Alkometrin lukema noin pari promillea. Ei ihan amatöörin lukema. Kerroin lukeman kundille ja poliisikin siinä kundia jututti. Oli itekin ihmeissään. Sovittiin, että kundi soittaa kotio. Joko omasta tai mun puhelimesta. Valitsi omansa. Kertoi tilanteen ja juttelin huoltajan kanssa. Sovittiin, et millä bussilla kundi menee kotio, koska kundin kunto oli ihan hyvä. Sovittiin huoltajan kanssa, että seuraavalla viikolla soitellaan ja sovitaan Valomerkki-toimintamallin mukainen keskustelu. Eli ilmoitus lastensuojeluun, koska kundi oli alaikäinen. Siitä keskustelu mu kanssa, huoltajan läsnä ollessa ja kirjaukset lastensuojelun papereihin. Toimintamalli oli tuttu ja selvä juttu.

Kundi lähti selvien kavereidensa kanssa bussiin ja kotio. Siellä huoltaja vastassa. Jos matkalla tapahtuu jotain, niin kaverit soittavat hätäkeskukseen. Se sopi kavereille. Ja kundille.

Tätä yhden kaljan tapausta on muisteltu monasti tuon porukan kanssa. Lämmöllä. Muisteltu hyvänä juttuna. Juttuna, joka hoidettiin puhumalla. Reilusti. Syyttelemättä. Kunnioittaen kaikkia osapuolia.

Lopputulos erittäin hyvä. Näitä kundeja ja näitä fiksusti hoidettuja juttuja on välillä ikävä. Ainakin näin perjantai-iltaisin.