Paluu

Muistelua.

Aikanaan mietittiin sellaista asiaa, että miten saadaan nuoret tavoitettua ja työelämäpalveluiden pariin. Siis ne nuoret, jotka ovat päättäneet peruskoulun ja ”kadonneet” jonnekin.

Tätä suunniteltiin insinöörin ja humanistin aivoilla. Ajatukset jalostuivat, myös erilaisissa työryhmissä, hiukan pidemmälle ja hanke sai rahoitusta. Pieneksi ajaksi alkuun ja sittemmin pidemmäksi aikaa. Vuosiksi. Mä jatkoin omien duunien tekemistä ja hanke eli omaa elämäänsä sekä tietysti kehittyi kokoajan.

Ensimmäisistä ajatuksista on kulunut vuosia ja monen monta nuorta on saanut apua työnhakujutuissa ja sekä päässyt elämässä eteenpäin. Osa valitsi toisin. Heitä voi tavata enää hautuumaalla. 

 

Viikko sitten tiistaina klo 09:20.

Puhelin soi. Tuttu soittaja. Tuttu numero. Ensimmäinen ajatus: ”Onko tapahtunut jotain?” Vastasin. Vaihdettiin kuulumisia.

Asiaan.

Soittaja kysyi: ”Tuletko hankkeeseen töihin?” Hiukan lisää keskustelua ja vastasin ”kyllä”. Muistin sentään kysyä, että milloin pitäisi aloittaa? Vastaus oli, että ensi maanantaina klo 8. Näin eiaamuihmiselle aika jäätävä aloitusaika. Nopeat käänteet eivät ole ongelma - aivojumi aamuisin on. 

 

Nykyhetki.

Paluu hankkeeseen on tapahtunut. Kolme päivää paluuta. Vanhaa ja uutta. Mielenkiintoista. Hyviä tyyppejä työkavereina ja asiakkaina.

Tänään löytyi toimistotarvikekaapista vihko. Päällä lukee: Nämä jäi kesken. Ja alareunassa mun ja työparin nimet, työparin kirjoittamana, 11 vuoden takaa. Vihko on siis ajalta kun olin etsivän työpari, Pakko oli pelastaa tuo vihko. Kehystän sen seinälle.

Valmiiksi nämä työt eivät tekemällä tule, mutta pala kerrallaan eteenpäin - aamuherätyksistä huolimatta.