Lokakuu - ja se ei näy päälle vai näkyykö?

Kaksi päivää soinut päässä ”on lokakuu ja minusta näkee sen” (Juice Leskinen / Syksyn sävel), muita biisejä toki välillä. Ihme jukeboksi taas korvien välissä. Saako sen jostain suljettua? 

Jotenkin levotonta aikaa. Levoton olo. Kokoajan. Kesä on ohitse. Iltatorit, hellepäivät, torstaiaamuinen tiedotteiden kirjoittaminen, järjestely, rytmi, ihmiset ja Syysmarkkinatkin oli ja meni. Tivoli on pakannut laitteensa ja poistunut kyliltä. Täällä se on varma syksyn merkki ja syksy kuulemma alkaa tässä ja nyt. 

Tekemisen puutetta ei ole, vaikka kaikki kesäjuttut ovat ohitse. Jotenkin tuntuu siltikin vaan todella levottomalta. Pitäisi mennä - jonnekin. Liikkua, vaihtaa paikkaa, tehdä kokoajan jotain. Keskittymiseen on keskityttävä. Ei saa oikein mistään kiinni. Mikään ei tunnu miltään ja välillä kaikki tunteet vyöryy yli ja läpi. Hyvät ja huonot. 

Syksy on kuitenkin ollut hyvä. Kesäloma Lapissa teki todella hyvää. Ihmisiä, kuonoja, tassuja ja turpia. Napapiirin Sankarit 4 tuli nähtyä ennakkonäytöksessä Ylläksen kupeessa syksyisenä iltana ja mitä parhaimmassa seurassa.

Reissattiin ensimmäistä kertaa kaksin Tyttöpupun kanssa. Sulon pomppiminen meidän kanssa päättyi heinäkuun loppupuolella, koska hän oli kovin kipeä. Lääkäristä ei olisi ollut enää mitään apua. Kaikki mahdollinen oli tehty - ja vähän enemmän. Jäljellä oli vain se raskain päätös. Nyt Sulolla ei ole enää kipuja ja me on opeteltu elämään ilman Pientä Pupumiestä. Hetkittäin Tyttöpupu tuntuu kaipaavan kaveria, mutta nyt jo suurimman osan ajasta touhuilee ihan normaalisti. Pomppii, tanssii, hiippailee ja haluaa rapsutuksia, on kaikessa mukana. 

Kaiken tän kummallisen kaksin olemisen opettelun lisäksi oon tehnyt töitä, toisia töitä, välillä kiirehommia ja suunnitellut tulevaa. Tulevaisuus näyttää taas toisenlaiselta, mutta hyvältä. Mun näköiseltä. Kaikki järjestyy. Uusia suunnitelmia vanhojen, hetken jäissä olleiden, lisäksi.

Hankehommissa olen kohdannut ihania ihmisiä. Nähnyt mitä voimavaroja meissä kaikissa on. Olen kohdannut myös sen, miltä tuntuu jäädä kaiken ulkopuolelle ja saanut kokea rippeitä siitä miltä se tuntuu. Ei joka paikassa tarviikaan aina olla, mutta voisko joskus ajatella miten me muita ihmisiä kohdellaan? Vois. Ja pitäis. 

Hankehommissa osa vanhoista duunijutuista on tullut uudelleen lähelle - hyvässä ja pahassa. Pitkän, samojen ihmisten kanssa tehdyn, työuran etuja ja haittoja. Enemmän etuja. Olen huomannut, että muistan yleensä sen kaiken hyvän mitä on kenenkin kohdalla tapahtunut. Entiset asiakkaat luulee että muistan kaikki hölmöilyt. En vaan muista tai sit niitä on niin paljon ettei pysty muistamaan. No, ei se noin ole. En vaan muista, koska menneillä hölmöilyillä on aika harvan kohdalla merkitystä nykyhetkessä, saati tulevaisuudessa. 

Vaikka syksyllä kaikki kuolee, lehdet, puut ja pensaat, niin mulle tää on selkeästi uudistumisen aikaa. Uusia ihania ihmisiä ympärillä, hyviä ideoita, loistavia suunnitelmia tulevien tapahtumien osalta, hyviä asioita tapahtuu ja hyviä ihmisiä on tekemässä asioita. Sanoinko jo ihmisiä? Taisin saloa. Hyvät ihmiset kantaa pitkälle. Tiedän, että tää syksy on hyvä ja vielä parempaa on tulossa. 

Paljon olis sanottavaa, kerrottavaa, vanhojen muistelua, uusien suunnitelmien avaamista ja ideointia, mutta tänään tää saa riittää. 

p.s. Tiesittekö että suuteleminen kuljettajan kanssa ajon aikana on ankarasti kielletty?